OMAt tarinat

1907 - Isoäiti Alviina

Isoäitini liikenaisen ura urkeni uudessa kauppahallissa Etelärannassa pienessä myyntikojussa. Hän oli jäänyt leskeksi ja kahden pienen pojan yksinhuoltajaksi. Myyntikojuunsa isoäiti valmisti ruokia, joita sitten seuraavana päivänä myi. Mutta kun hallikauppa ei isoäidin toivomalla tavalla menestynyt, hän vuokrasi rakenteilla olevasta talosta Fredrikinkatu 18:sta myymälähuoneiston, ja osti samasta talosta, A-rapusta kolmen huoneen ja keittiön osakkeen.

Uuteen liikehuoneistoon isoäiti perusti vuonna 1907 Helsingin ensimmäisen valmisruokaliikkeen, josta fröökynät ostivat isoäidin herkkuja. Asunnon kaikki huoneet vuokrattiin, perhe ja kanarialinnut Pippe ja Kaisu sekä Poku-koira majoittuivat keittiöön. Kun kuitenkin vuokralaisista oli toinen toisensa jälkeen harmia, sanoi isoäiti heidät kaikki irti ja perusti ”saliin” ruokalan. Ruuat kiikutettiin alakerran herkkuliikkeestä.

Isäni Simo Saarikoski kertoo keskenjääneissä muistelmissaan: ”Pitkä tammipöytä ulottui läpi huoneen ja ruokavieraat – kahdeksantoista heitä oli, istuivat sen ympärillä kuin konsanaan suuri perhe. Mitään satunnaisia ruokavieraita ei äiti ottanut, vaan koko kuukauden ruokaliput, aamiainen ja päivällinen, oli ostettava erikseen, ja ruokailijan vahingoksi jäi, jos ruokalippu syystä tai toisesta jäi käyttämättä. --- Jokaisen ruokailuvaiheen jälkeen joku ruokailijoista kilautti kelloa ja apulainen toi sisään uuden ruokalajin. Ruokailun päätyttyä noustiin samanaikaisesti pöydästä, kumarrettiin emännälle ja poistuttiin.”

”Liikkeensä äiti piti avoinna aamukahdeksasta iltakymmeneen, mutta ei hänen työnsä siihen loppunut. Ovien sulkeuduttua oli kaikki laitettava kuntoon seuraavaa päivää varten. Seuraavan päivän ruokatarpeet kantoi hän kellariin tai siirsi myymälän kylmälle lattialle. Luulen, että usein perjantai-iltaisin hän oli työssään koko yön. Silloin oli kynittävä ja paistettava lauantaiksi tilatut kanat, teeret ja metsot ja keitettävä lihaliemi.”

”Äidin liike alkoi alusta pitäen menestyä. Sen takahuone, suuri keittiö, muodostui ennen pitkää varsinaiseksi ruokatehtaaksi. Valtavissa kattiloissa kiehautettiin kaalinpää toisensa jälkeen ja kahden tytön näppärät sormet pyörittivät kaalikääreitä kello seitsemästä aamulla puolille päivin. Pelti pellin jälkeen siirrettiin erikoisvalmisteiseen, kolmikerroksiseen kaasu-uuniin ja vietiin höyryävän kuumana suoraan myymälään. Kaalikääryleet olivatkin liikkeen suurin myyntiartikkeli ja uskon äidin osuneen oikeaan hänen kerran vanhoilla päivillä lausuessa, etteivät hänen myymänsä kaalikääreet mahtuisi meidän kolmihuoneiseen lokaaliimme, vaikka huoneisto ajettaisiin niitä yhtä täyteen kuin heinälato heiniä hyvänä heinävuonna.”

Isoäidin liiketoiminta kannatti ilmeisesti hyvin, vasitenkin, kun muita kilpailijoita ei kaupungissa ollut. Hän äveriöityi niin, että osti, ilmeisesti kahta poikaansa ajatellen, Tehtaankatu 3:sta kaksi yksiötä ja Eerikinkatu 1:stä 90:n neliön kokoisen huoneiston.

Isoäidin vuonna 1947 kuoltua, muutimme isän vanhaan lapsuudenkotiin Iso-Roobertinkadulle. Herkkuliike oli kymmenkunta vuotta aikaisemmin lopetettu, mutta siitä oli vielä jäljellä semmoista, josta me lapset saatoimme olla ylpeitä. Kellarista nimittäin löytyi suuri määrä paperipusseja, joiden kylkeen oli painettu teksti LEIKKELYLIIKE CHARKUTERIAFFÄR ALLI SAARIKOSKI FREDRIKINKATU 18. Näihin ummehtuneisiin, kellarinhajuisiin pusseihin halusimme eväämme pakattavan. Pulpetille pussi asetettiin aina tekstipuoli näyttävästi ylöspäin. Siinähän se oli, isoäidin elämäntyö, Rööperissä, Fredrikinkatu kahdeksassatoista.

Sittemmin, en muista hetikö isoäidin lopetettua herkkukauppansa pidon, vuokrasi kelloliike VILANTO tilat, joissa toimi jokusen vuosikymmenen. Se suuri pyöreä kello, joka soitti puolet ja tasatunnit Big Benin säveltä! Ja se käälikääryleiden lemu, jonka vielä kuvittelin kaupassa leijuvan!

Nyt samoissa tiloissa, laajennettuina tosin, sovitellaan vaatteita ”elämän suurinta tapahtumaa”, häitä, varten. Ei paha: ensin vatsantäyte, sitten ajanmittari ja sitten katse tulevaisuuteen!

Sirkka Garam 2006